Maria Toivanen aloittanut hallipäällikkönä

Liikuntakeskus Energy on saanut uuden hallipäällikön, kun Maria Toivanen on aloittanut meillä energisenä hallipäällikkönä.

Liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Aki Lindroos kuvailee Mariaa seuraavasti:
” Liikuntakeskus Energy uusi hallipäällikkö Maria on motivoitunut työtehtävästä, innokas uudesta haasteesta omalla työuralla ja omaa hyviä ajatuksia Liikuntakeskuksen liiketoiminnan kehittämiseksi. Marialla on näkemystä Pajulahden Olympic Trainer Centerin myynnistä ja asiakashallinnasta, joten saamme varmasti uutta tietotaitoa Liikuntakeskuksen toiminnan kehittämiseksi. ”

Maria esittelee itsensä seuraavasti:
”Tervehdys! Olen Maria, 29-vuotias liiketalouden tradenomi, ja aloitin lokakuun alussa Liikuntakeskus Energyllä hallipäällikkönä.

Olen kotoisin Joensuusta, mutta viimeiset 10 vuotta asuin Lahdessa. Vaikka Joensuu on muuttunut tuona aikana paljon, tuntuu minusta silti kuin olisin palannut kotiin.

Työkokemusta minulla on eniten myynnistä ja asiakaspalvelusta. Liikuntakeskus Energylle siirryin Pajulahti Olympic Training centeristä, eli myös liikunta-ala on minulle entuudestaan tuttu.

Vapaa-aikanani harrastan monipuolisesti liikuntaa. Erityisesti kamppailulajit ovat lähellä sydäntäni, mutta tarvittaessa myös esimerkiksi sulis- tai säbämaila pysyy kädessä.

Hallipäällikön tehtäviini kuuluu muun muassa päivittäistoimintojen sujuvuudesta huolehtiminen ja palveluiden kehittäminen. Ja tietysti ”tiskillä” tapahtuvat monipuoliset asiakaspalvelutehtävät!

Toivotan vanhat ja uudet asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi
Liikuntakeskus Energylle!
Tule rohkeasti nykäisemään hihasta, tai laita sähköpostia/puhelua tulemaan.

Aktiivista syksyä toivottaen,
Maria