RAATEKANKAAN LIIKUNTAKESKUS

Raatekankaan liikuntakeskus

Raatekankaan Liikuntakeskus on Joensuussa Raatekankaan teollisuusalueella sijaitseva salibandyyn, sulkapalloon ja skeittaukseen erikoistunut liikuntakeskus.

Liikuntakeskuksella halleja on nykyisellään käytössä kaksi ja ne ovat sisustuksiaan myöten täysin uusittuja lajivaatimusten mukaisiksi.

Toinen halleista eli salibandyhalli on pyhitetty vain ja ainoastaan salibandylle. Hallissa on nykyaikainen salibandylattia sekä täysimittainen kenttä, katsomot, oleskelutilat sekä kunnolliset peseytymis- ja pukeutumistilat. Lisäksi hallissa palvelee kahvio ja varustemyynti.

Salibandyn osalta Raatekankaan Liikuntakeskus järjestää Salibandyn Harrastesarjan. Lisäksi meiltä on myös mahdollista tilata salibandypalveluita, joihin kuuluvat turnausjärjestelyt tuomarointeineen ja tulospalveluineen. Riittää, että saat pelaajat paikalle, me hoidamme loput ikimuistoisesta tapahtumasta.

Toinen halli eli sulkapallo- ja skeittihalli sisältää tilat sulkapallon pelaamiselle (8 sulkapallokenttää), sekä kahdessa tasossa olevat skeittitilat.

Tervetuloa tutustumaan Raatekankaan Liikuntakeskukseen!

Yhtiön viralliset tiedot
Pohjois-Karjalan Liikuntakeskus Oy (Y-tunnus: 3109958-4)
Markkinointinimi Raatekankaan Liikuntakeskus
Lankkutie 4, 80100 Joensuu

Laskutusohjeemme:
Otamme vastaan vain verkkolaskuja.

Verkkolaskuosoite: 003731099584
Operaattori: Maventa (003721291126)
Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH*

Sähköpostilla: 31099584@scan.netvisor.fi

Vuorovaraukset

P. 050 912 4411
info@liikuntakeskus.net
Sulkapallovaraukset suoraan
nettivarauksella

Yhteystiedot

Raatekankaan Liikuntakeskus
Lankkutie 4
80100 Joensuu
P. 050 9124411
info@liikuntakeskus.net

Aukioloajat

Ma-to 14 - 22
Perjantai 14 - 21
La-su 12 - 21
Pidätämme oikeuden muutoksiin.