Skatehalli

Raatekankaan Liikuntakeskuksen skatehalli on Pohjois-Karjalan ensimmäinen ympärivuotiseen käyttöön soveltuva tila.

Skatehallin arjen sujumisesta vastaa liikuntakeskus, mutta toiminnan mahdollistamisessa merkittävä rooli on myös Joensuun kaupungin liikuntatoimella, joka maksaa korvausta Raatekankaan Liikuntakeskukselle skatehallin tiloista sekä ylläpidosta.

Skatehallin koko on 480 m2, ja mm. isolle rampille pääsee suoraan sekä ylä- että alatasoilta. Hallissa on paljon esteitä, raileja sekä muita monipuolisen skedeilyn mahdollistavia teknisiä ratkaisuja. Varsinaisen skedeilyn lisäksi halliin on varattu oleskelunurkkaus.

8 euron päivämaksulla harrastajat voivat halutessaan viettää vaikka koko päivän hallissa. Myös iltalippu on hyvä vaihtoehto lepakkovuoron suosijalle. Iltalippu maksaa 4 euroa ja on voimassa klo 19.00 eteenpäin hallin aukioloaikojen mukaisesti sulkemiseen saakka. Lisäksi tarjoamme vakiokäyttäjille edullista ´lukukausikorttia´, jonka hinta on 83 euroa.

Flipit, Olliet sekä muut trikit eivät enää ole kesäkauden huvia vaan todellisuutta myös talvella!

Skatehalli on avoinna:

Maanantai – Torstai kello 14.00-21.30 (torstaisin mimmi vuoro klo 16-19)
Perjantai kello 14:00 – 20:30 (kello 19–>K-16)
Lauantai – Sunnuntai kello 12:00 – 20:00

Perjantaina kello 19.00 – 20:30  K16

Raatekankaan Liikuntakeskus pidättää oikeuden muutoksiin!

Skatehallin kypäräpakko!

Skatehallissa tulee kaikkien alle 18-vuotiaiden käyttää kypärää jokaisella käyttökerralla, suosittelemme kypärän käyttöä myös kaikille muillekin hallin käyttäjille.

Vuorovaraukset

P. 050 912 4411
info @ liikuntakeskus.net

Yhteystiedot

Raatekankaan Liikuntakeskus
Raatekankaantie 12
80100 Joensuu
P. 050 912 4411
info @ liikuntakeskus.net

Aukioloajat

Ma-To klo 14-22
Pe klo 14-21
La-Su klo 12-21

liikunnallisessa yhteistyössä mukana